keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Haluatko päästä kirjoista eroon?

Koska luet tätä tekstiä, kuulut todennäköisesti joukkoon, joka ei yleensä luovu kirjoistaan. Iso kirjahylly tai useampi on olennainen osa kotiasi ja elämääsi. Mutta joskus tulee tilanteita, jolloin kirjojen pitäminen omassa hyllyssä ei vain onnistu. Esimerkiksi muutto saattaa aiheuttaa tavaran karsintaa, varsinkin jos muutetaan pienempään asuntoon. 

Vanhan Kirjan Talvi 2016 kirjahuutokaupan myyntiartikkeleja
VKT2016 huutokauppaa
 
Kirjoista luopuminen voi aiheuttaa tuskaa ja lisäksi se voi olla yllättävän vaivalloista: kirjoista ei välttämättä pääsekään eroon ihan helposti. Käytettyjen kirjojen kysyntä ei ole enää sitä, mitä joskus takavuosina. Kirjoja voi toki yrittää myydä vaikkapa netin palstoilla, mutta jos ei mene kaupaksi, niin mikäs sitten eteen? Tilanne on vielä hankalampi, jos poistettavia kirjoja on laatikkokaupalla.

Kannattaa tietysti kokeilla myös antikvariaattia, sieltähän voisi saada korvaukseksi jonkun euronkin. Mutta: hyvän antikvariaatin tunnistaa siitä, että sisäänostaja on nirso. Huonosti kaupaksi käyvä kirja aiheuttaa antikvaristille kuluja. Siksi jopa lahjoitettu kirja voi olla antikvariaatille liian kallis.

On siis hyvin todennäköistä, että kirjoista luopuja päätyy myymisen sijaan lahjoittamaan. Jos antikvariaattiin ei kelpaa edes ilmaiseksi, seuraavaksi kannattaa kokeilla hyväntekeväisyyskirpputoria tai kierrätyskeskusta. Niidenkin kautta kirjat voivat tuottaa hyvää – tai ainakin päätyvät hallitusti kierrätyspaperiksi. Muutaman vuoden takainen Ylen juttu kuvaa hyvin kirjojen loppusijoitusprosessia. 

Vai haluaisitko tukea Vanhan Kirjallisuuden Ystävät ry:tä?

Yhdistyksemme vastaanottaa lahjoituskirjoja mielihyvin. Ei haittaa, vaikka kirjat eivät olisi erityisen vanhoja tai arvokkaan tuntuisia. Kirjatietäjämme Jouko Ylönen saattaa hyvinkin löytää kirjapinosta yksilöitä, jotka kelpaavat Vanhan Kirjan Talven kirjahuutokauppaan. Näin lahjoituskirja voi hyvällä tuurilla tukea kulttuuritapahtumamme järjestämistä yllättävänkin isolla summalla.

Ota siis yhteyttä Joukoon: jouko.ylonen[at]kolumbus.fi tai 040-8457369, niin pääset kirjoistasi helposti eroon.


Ps. Vanhan Kirjan Talven kirjahuutokaupassa onnistuu myös provisiomyynti: myyjä saa 60 % vasarahinnasta, Vanhan Kirjallisuuden Ystävät ry. 40 %. Tästäkin voi kysyä lisätietoja Joukolta.

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Muistoja ja dokumentteja kirjahuutokaupoista?

Saimme yhteydenoton liittyen kirjahuutokauppoihin:

"Etsin kirjahuutokauppaluetteloita mahdollisine hintatietoineen Suomessa pidetyistä kirjahuutokaupoista ennen vuotta 2019. Aineistoa käytetään valmisteilla olevan kirjahuutokauppoja koskevan kirjan tekemiseen. Mikäli sinulla on vanhoja luetteloita, niin olisin kiitollinen jos voisit lähettää ne minulle joko sähköpostilla:

oksanen.markku[at]windowslive.com

tai postiosoitteella

Markku Oksanen
Stenbergintie 21
02700 Kauniainen

Vastaan mielelläni tiedusteluihin.

Markku Oksanen, puh 040 527 6163."

 
Kirjahuutokauppaa mallia VKT2020
Jos teillä siis on esimerkiksi Vanhan Kirjan Talvessa järjestettyihin huutokauppoihin liittyviä dokumentteja, niin niille olisi nyt käyttöä. Itse asiassa myös Vanhan Kirjallisuuden Ystävät ry:tä kiinnostaa kovasti kaikenlaiset Vanhan Kirjan Talveen liittyvät dokumentit, lehtileikkeet ja muistot. Oma arkistointimme ei ole ollut kovin järjestelmällistä. Puutteita on erityisesti seuraavien tapahtumavuosien osalta: 1994, 1997, 2000, 2002-2005, 2008, 2010-2013. Täydentäviä tietoja voi lähettää osoitteeseen mirvatapper[at]gmail.com.

Tapahtumat mahdollistavia olosuhteita odotellessa on hyvä hetki muistella entisiä tapahtumia. Kaikki dokumentit aikaisemmista tapahtumista ovat  arvokkaita myös seuraavaa Vanhan Kirjan Talvea ajatellen: se kun on juhlava 30. tapahtumakerta. Sitä kohti!