maanantai 12. tammikuuta 2026

Palkittu kirjastoauto Wäinö

Joko olet käynyt Jyväskylän kaupunginkirjaston uudessa Wäinö-kirjastoautossa? Elokuussa 2024 aloittanut kirjabussi tuo kätevästi kirjastopalvelut koulujen ja päiväkotien pihoille sekä syrjäisemmille kyläteille – tai vaikka kirjallisuustapahtuman yhteyteen. 

Wäinö kurvaa jälleen Vanhan Kirjan Talveen lauantaina 7.2. klo 10 - 15. Wäinö valittiin viime vuonna vuoden kirjastoautoksi, eikä sitä voikaan olla huomaamatta tapahtumassammekaan, sillä se on pysäköitynä Agoran pääoven viereen.

Piipahda siis autoon tunnelmoimaan ja tekemään löytöjä. Kirjastokortilla kirjakassin täyttää ihan ilmaiseksi! Ja jos kirjastokortti puuttuu, senkin saa tarvittaessa kirjaston osaavalta henkilökunnalta paikan päälllä. 

Kirjastoauto Wäinö iltavalaistuksessa.
Kuva: Mikko Vähäniitty


Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

https://lbproduction.s3.amazonaws.com/60642c1b73adf8394ab2319a/extras/9789523636361lumenlaulaja.jpg 

Kuinka Louhi syntyi? Mitä Pohjolassa ja Metsänpeitossa tapahtui? 

Ihmiset ja luonto ovat tasapainossa, mutta ahneus, kosto ja valta suistavat vaa'an kallistumaan paikoiltaan. Pohjolan rauhaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa Lauhan ympäriltä läheisiä, perheen. Aikuiseksi kasvettuaan Lauha alkaa puolustaa Pohjolaa. Hänestä syntyy kaikkien tuntema ja pelkäämä Louhi.

Lumenlaulaja on Emmi Itärannan neljäs romaani, joka palaa fantasian maailmaan. Jo Itärannan esikoisromaani, Teemestarin kirja, oli lukijoiden suosikki, joka sisälsi monia teemoja ja kiehtovan maailman. Omaäänistä kerrontaa on luvassa myös Lumenlaulajassa.  

Muodonmuutoksia, myyttisiä menneisyyksiä ja taikavoimia. Niitä on luvassa lauantaina 7.2. klo 14 Martti Ahtisaari -salissa.

Itärantaa haastattelee kasvatustieteen tohtori, kirjailija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja Anne Martin.

Tapahtuman yhteistyökumppanina Lukukeskus, @lukukeskuslascentrum.

Emmi Itäranta. Kuva: Liisa Takala, Teos.