lauantai 8. helmikuuta 2025

VKT2025 oli siinä!

Vanhan Kirjan Talvi on jälleen kerran saatu maaliin. Yleisö on poistunut ja banaanilaatikoiden kopina täyttää Agoran aulan. Vanhan Kirjallisuuden Ystävät ry., eli tapahtuman päävastuullinen järjestäjäporukka, kokoontui vielä yhteiskuvaan Martti Ahtisaari -saliin. Kiitos kaikille näytteilleasettajille, esiintyjille ja yhteistyökumppaneille. Mukava kirjallisuustapahtuma tästä saatiin taas aikaiseksi, yhdessä!

Kiitos ja hei!


Vuoden keskisuomalainen kirjateko 2025: Keski-Suomen Lukukoiratoiminta

Lauantaina 8.2. klo 11 Vanhan Kirjan Talvessa jaettiin Vuoden keskisuomalainen kirjateko -tunnustuspalkinto. Palkinnon saajan päätitte te!

Mediatalo Keskisuomalaisen kanssa yhteistyössä toteutettu tunnustuspalkinto nostaa esiin kirja-alan toimijoita, jotka edistävät kirjallisuuden harrastamista. 

Äänestys toteutettiin Keskisuomalaisen verkkosivuilla. Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin Keskisuomalaisen verkkotilaus vuodeksi sekä tavarapalkintoja. Keskisuomalainen on yhteydessä arvonnan voittajiin. 

Ehdokkaina oli upea joukko kirja- ja kulttuurialan toimijoita:
Palkinto olisi ollut ilo jakaa kaikille ehdokkaille, mutta voiton vei tänä vuonna kuonon mitalla Keski-Suomen Lukukoiratoiminta. 

Onneksi olkoon voittajalle ja suuret kiitokset kaikille mukana olleille ja äänestäneille! 

Keski-Suomen Lukukoiratoiminnan delegaatio
kävi pokkaamassa palkinnon. (Kuva: Sari Toivakka)


Ohjelma lauantaina 8.2.2025

Lauantaina pääsemme nauttimaan Agorassa monipuolisesta kaunokirjallisesta ohjelmasta: mukana on monia kotimaisia eturivin kirjailijoita. Yhteistyökumppanimme Keski-Suomen Kirjailijat ry tuottaa laajan kattauksen laatuohjelmaa lauantaiaamuun ja -iltaan.

10.00 - 16.00 Myyntipöydät avoinna
10.00 - 15.00 Jyväskylän kaupunginkirjaston kirjastoauto palvelee (Agoran pääsisäänkäynnin vieressä)
10.00 Runousaamiainen (Ravintola Piato)
11.00 Postimerkki- ja rahahuutokauppa (Auditorio 2)
11.00 Vuoden keskisuomalainen kirjateko -tunnustus (Martti Ahtisaari -sali)
11.15 Jussi Jäppinen: Poimintoja kirjantekijän elämästä (Martti Ahtisaari -sali)
12.00 Ville-Juhani Sutinen: Emigrantit (Martti Ahtisaari -sali)
12.30 Kirjahuutokauppa (Auditorio 2)
13.00 Kääntäjä Taru Salminen (Martti Ahtisaari -sali)
14.00 Jaakko Yli-Juonikas & Harry Salmenniemi (Martti Ahtisaari -sali)
14.00 Raija-Sinikka Rantala: Elli (Auditorio 2)
15.00 Hanna Kuusela: Syytös (Martti Ahtisaari -sali)
15.00 Anna Tapola: Puut liikkuvat öisin (Auditorio 2)
19.00 Sähkö-klubi (Vakiopaine, Kauppakatu 6)

Antikvaarisia kirjoja arvioidaan maksutta tapahtuman infopisteellä. 

Keski-Suomen Filatelistiseura sekä Keski-Suomen Numismaatikot arvioivat maksutta postimerkkejä ja rahoja koko tapahtuman ajan. 

Keski-Suomen Filatelistiseuran osastolla vietetään Postimerkin päivää: sitä juhlistetaan julkistamalla omakuvamerkki ja postikortti Jussi Murtosaaren kuvaamilla karhunpennuilla.

Huomaa myös ravintola Piaton tilaisuuden kunniaksi pidennetyt aukioloajat, jottei nälkä pääse yllättämään.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Autoilijat, huomioikaahan alueen parkkijärjestelyt. Tervetuloa mukaan!

Kuva: LubosHouska, Pixabay

 


perjantai 7. helmikuuta 2025

Ohjelma perjantaina 7.2.2025

Tervetuloa tapahtumaan perjantaina 7.2.2025 Agoraan

Perjantaina yhteistyökumppanimme ovat näyttävästi mukana ohjelmistossa: Kuulemme erittäin mielenkiintoisia esityksiä Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta, Musiikin, kulttuurin ja taiteen tutkimuksen laitokselta – nyt pääsee siis helposti tutkitun tiedon äärelle! 

Myös Suomen dekkariseura ry tekee yhteistyötä Vanhan Kirjan Talven kanssa, ja tämän yhteistyön myötä saamme nauttia perjantai-illan dekkaripaneelista.

Kuva: Marisa_Sias, Pixabay
12.00 - 19.00 Myyntipöydät avoinna
12.15 - 14.00 Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimus nyt! (Martti Ahtisaari -sali)
14.00 Katja Meritähti: Opiskelua ja onnellisia sattumia. Kirjoittamisen opinnoista kirjailijaksi (Martti Ahtisaari -sali)
15.00 N. O. Laveajoki: Runoja (Martti Ahtisaari -sali)
16.00 Maria Pihl ja Timo Suutarinen (Martti Ahtisaari -sali)
17.00 - 18.30 Dekkaripaneeli: Virpi Hämeen-Anttila, Mikko Porvali ja Timo Sandberg (Martti Ahtisaari -sali)


Antikvaarisia kirjoja arvioidaan maksutta tapahtuman infopisteellä. 

Keski-Suomen Filatelistiseura sekä Keski-Suomen Numismaatikot arvioivat maksutta postimerkkejä ja rahoja koko tapahtuman ajan.

Keski-Suomen Filatelistiseuran osastolla vietetään Postimerkin päivää: sitä juhlistetaan julkistamalla omakuvamerkki ja postikortti Jussi Murtosaaren kuvaamilla karhunpennuilla.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Autoilijat, huomioikaahan alueen parkkijärjestelyt. Tervetuloa mukaan!

Katso lauantain ohjelma täältä.



Logo: Jyväskylän yliopisto




keskiviikko 5. helmikuuta 2025

Kirjalle hinta

Vanhan Kirjan Talvi on mainio tilaisuus hankkia omaan kirjahyllyyn arvokkaita kirjoja. Myös: jos sinulla jo on hyllyssäsi kirjoja, joiden arvelet olevan keskimääräistä arvokkaampia, mutta et ole ihan varma, niin ota ne mukaan! Vanhan Kirjan Talvessa on paikalla melkoinen määrä antikvaristeja, jotka mielellään arvioivat aarteesi.

Kannattaa käydä myös Vanhan Kirjan Talven info-pisteessä Jouko Ylösen luona. Hän arvioi perjantaina ja lauantaina ilmaiseksi, kokeneen ja puolueettoman asiantuntijan luotettavuudella antikvaarisia kohteita. Vaikka antikvariaattityöstä voisikin jäädä eläkkeelle, bibliofiliasta ei kai koskaan.

Kirjoja ei tietenkään kannata katsella vain dollarin kuvat silmissä. Ensinnäkin: hinta tietysti viime kädessä riippuu siitä, paljonko mahdollinen ostaja on valmis siitä maksamaan, eli aiemmat myyntihinnat ovat vain suuntaa-antavia. Toiseksi: on kirjojen ja kirjallisuuden suurta vähättelyä ajatella vain kirjan myynnistä saatavaa rahaa. Kirjan hinta on eri asia kuin kirjan arvo, sitä ei pidä unohtaa.


Olitpa siis aloitteleva tai jo pitkän linjan bibliofiili, tervetuloa Vanhan Kirjan Talveen, arvokkaan kirjallisuuden äärelle!

Ps. Myös rahoja ja postimerkkejä voi tapahtumassamme arvioituttaa: Keski-Suomen Filatelistiseura ja Keski-Suomen Numismaatikot ry. arvioivat maksutta filateelisia ja numismaattisia kohteita omien näyttelypöytiensä yhteydessä. Muista myös lauantain huutokaupat, niissä tekee löytöjä!

Jouko Ylönen, asiantuntija.
Jouko Ylönen, asiantuntija.

Vanhat kirjat uusiin kansiin

Onko sinulla joku vanha kirja, jonka sidokset ovat vuosien varrella väsähtäneet? Haluaisitko sidotuttaa lehtivuosikerrat koviin kansiin? Ota ihmeessä yhteyttä kirjansitojaan.

Vanhan Kirjan Talvessa on tänäkin vuonna taitojaan ja tuotteitaan esittelemässä kirjansitoja Tomi Lappalainen. Tule katsomaan, miten kirjan kansi saa lehtikultakoristeen ja samalla voit kysellä, mitä Tomi voisi tehdä sinun hyväksesi. 

Verkosta Tomin löytää osoitteesta kirjansitojatomi.fi. Kannattaa myös vilkaista Instagramin puolelta esimerkkejä, miten huonoon kuntoon päässeet opukset ovat saaneet uuden elämän Tomin käsissä. 


Kirjansitoja työhuoneessaan
Kirjansitoja Tomi Lappalainen työhuoneessaan

tiistai 4. helmikuuta 2025

Tauon paikka: ravintola Piato

Agora-rakennuksessa sijaitsee tuttujen tapahtumasalien lisäksi myös ravintola Piato. Nälän tai kahvijanon yllättäessä apu on siis lähellä.

Vanhan Kirjan Talven iloksi Piato palvelee tavallista pidemmillä aukioloajoilla:
  • pe 7.2. klo 8 - 17 (lounas klo 10.30 - 17)
  • la 8.2. klo 9 - 15 (lounas klo 11 - 15).
Ja muista myös viikon tärkein ateria eli Runousaamiainen. Lauantaina klo 10 alkava tilaisuus järjestetään Piaton ravintolasalissa. Runoudesta saa nauttia ihan ilmaiseksi, mutta Piatosta voi ostaa itselleen myös runsaan aamiaisen, joka on tarjolla lauantaina klo 10 - 11. 
 
Hyvää ruokahalua! 
 
Ravintola Piaton sali.