perjantai 31. tammikuuta 2020

Jouko tietää kirjasi arvon

Jouko Ylönen, asiantuntija.
Jouko Ylönen, asiantuntija.
Vanhan Kirjan Talvi on mainio tilaisuus hankkia omaan kirjahyllyyn arvokkaita kirjoja. Myös: jos sinulla jo on hyllyssäsi kirjoja, joiden arvelet olevan keskimääräistä arvokkaampia, mutta et ole ihan varma, niin ota ne mukaan! Vanhan Kirjan Talvessa on paikalla melkoinen määrä antikvaristeja, jotka mielellään arvioivat aarteesi.
 

Kannattaa käydä myös Vanhan Kirjan Talven info-pisteessä Jouko Ylösen luona. Hän arvioi perjantaina ja lauantaina ilmaiseksi, kokeneen ja puolueettoman asiantuntijan luotettavuudella antikvaarisia kohteita. Vaikka antikvariaattityöstä voisikin jäädä eläkkeelle, bibliofiliasta ei kai koskaan.

Kirjoja ei tietenkään kannata katsella vain dollarin kuvat silmissä. Ensinnäkin: hinta tietysti viime kädessä riippuu siitä, paljonko mahdollinen ostaja on valmis siitä maksamaan, eli aiemmat myyntihinnat ovat vain suuntaa-antavia. Toiseksi: on kirjojen ja kirjallisuuden suurta vähättelyä ajatella vain kirjan myynnistä saatavaa rahaa. Kirjan hinta on eri asia kuin kirjan arvo, sitä ei pidä unohtaa.


Olitpa siis aloitteleva tai jo pitkän linjan bibliofiili, tervetuloa Vanhan Kirjan Talveen, arvokkaan kirjallisuuden äärelle!

Ps. Myös rahoja ja postimerkkejä voi tapahtumassamme arvioituttaa: Keski-Suomen Filatelistiseura ja Keski-Suomen Numismaatikot ry. arvioivat maksutta filateelisia ja numismaattisia kohteita omien näyttelypöytiensä yhteydessä. Muista myös lauantain huutokaupat, niissä tekee löytöjä!

tiistai 28. tammikuuta 2020

Antti Röngän kasvutarina

Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)
Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)
Yksi vahvimmista ja vaikuttavimmista viime vuonna ilmestyneistä romaaneista oli esikoiskirja, 23-vuotiaan Antti Röngän Jalat ilmassa (Gummerus, 2019). Kirjan aiheena on koulukiusaaminen, josta Röngällä valitettavasti on omakohtaisia kokemuksia.

Koulukiusaamisesta on kyllä julkaistu tietokirjoja, mutta kaunokirjallisuudessa sitä ei juurikaan ole käsitelty. Rönkä käsittelee vaikeaa, omakohtaista aihetta taitavasti, tarkasti ja rehellisesti. Kirjaa on monissa arvioissa kehuttu paitsi hyvin kirjoitetuksi, myös tärkeäksi puheenvuoroksi.

Vanhan Kirjan Talvessa Antti Rönkää haastattelee kirjailija Katri Alatalo. Keskustelun aiheina mm. autofiktion tarjonta ja kysyntä.

Tervetuloa Martti Ahtisaari -saliin la 8.2. klo 16!

Historiallisia mysteeripelejä!

Jyväskylän yliopiston luokanopettajaopiskelijat ovat suunnitelleet kaksi mysteeripeliä Vanhan Kirjan Talveen. Ensimmäinen paja on suunniteltu kolmas - kuudesluokkalaisille, mutta myös nuoremmat lapset ovat tervetulleita selvittämään mysteeriä vanhempiensa kanssa. Toinen mysteeri on suunnattu yläkoululaisille ja lukiolaisille, mutta se tarjoaa myös aikuisille pähkinöitä purtavaksi. Molemmat mysteerit ovat käynnissä koko tapahtuman ajan - ilmoittautuminen pienryhmiin tarvittaessa paikan päällä Agoran aulassa. Tervetuloa mysteerien jäljille!

Leonardon varastetut paperit

Alakoululaisten mysteeri


Monitaituri, taiteilijakeksijä Leonardo da Vinci on saanut suunnitelmansa valmiiksi. Kyse on
Kuva: Pixabay/bluebudgie 
kuin onkin piirroksista lentokoneen rakentamista varten. Mutta mitä ihmettä, mallipiirrokset ovat hukassa ja näyttää pahasti siltä, että ne on varastettu! Lähde mukaan alakoululaisten seikkailuradalle selvittämään, kuka on vienyt paperit ja miksi. Seikkailuradan ratkaisuun kuluu noin 45 minuuttia ja sen rasteja löytyy eri puolilta Agora-rakennusta. Seikkailuradan selvittämiseen voi osallistua mihin aikaan tahansa Vanhan kirjan talven aikana, ja se sijoittuu eri puolille Agoraa käynnistyen AgD121.1-huoneen edustalla olevasta pikkuaulasta.

Tohtori Eerikkilän tapaus

Yläkoululaisten ja lukiolaisten mysteeri


Suomen historian tutkija tohtori Eerikkilä on menehtynyt äkillisesti. Eerikkilä tutki koko uransa ajan noitavainoja ja uuden ajan alkua Suomessa. Viimeiset vuotensa hän käytti etsien intohimoisesti medaljonkia, joka esiintyy hänen 1600-luvulla elänyttä sukulaisnaistaan esittävässä maalauksessa. Tapauksesta mielenkiintoisen tekee se, että tämä sukulainen on joutunut aikanaan noitavainojen uhriksi. Valitettavasti tohtorin siirryttyä äkillisesti ajasta ikuisuuteen jäi tämä mysteeri ratkaisematta, joten teidän tehtävänne on saattaa hänen työnsä loppuun löytämällä tuo medaljonki ja selvittämällä, mistä tässä noitavainotapauksessa on oikein ollut kyse. 

Kuva: Pixabay/StockSnap

Tämä mysteeri on suunnattu yläkouluikäisille ja lukiolaisille, mutta kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan! Aikaa mysteerin ratkaisuun on 50 minuuttia ja sitä voi tulla selvittämään 3 - 5 hengen ryhmissä tasatunnein. Mysteeriä aletaan ratkaista Agorassa huoneessa AgC133. Voit myös varata ajan mysteeriin paikan päällä, mutta toimi nopeasti, sillä vapaita aikoja on rajoitetusti.

perjantai 24. tammikuuta 2020

Omaperäinen Salmenniemi

Harry Salmenniemi
Harry Salmenniemi
Harry Salmenniemi (s. 1983) kuuluu suomalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimpiin tekijöihin. Hän on julkaissut viisi runoteosta ja kaksi novellikokoelmaa, ja saanut teoksistaan runsaasti tunnustusta.

Parahiksi juuri ennen Vanhan Kirjan Talvea ilmestyvä Uhrisyndrooma ja muita novelleja (Siltala, 2020) on kolmas osa novellikokoelmien sarjassa. "Kekseliäisyydellään Uhrisyndrooma osoittaa, ettei ole mitään, mihin novelli ei pystyisi." Näin luvataan kustantajan mainostekstissä, ja Salmenniemeä lukeneet tietävät, että tämä ei ole liioittelua.

Tulethan siis tutustumaan uutuusteokseen ja mieheen kirjan takana pe 7.2. klo 16 Jyväskylän yliopiston Agoran Martti Ahtisaari -saliin!

Harry Salmenniemeä haastattelee kirjallisuudentutkija Laura Piippo.

Exlibris, mikä se on?

Exlibris-esimerkkejä
Exlibris-esimerkkejä 

Ex libris on latinaa ja tarkoittaa vapaasti käännettynä ”kuuluu kirjastooni”. Exlibrikset ovat kirjanomistajamerkkejä, joilla voi merkitä omaan kirjastoon kuuluvat kirjat. Merkki kiinnitetään kirjan etusisäkanteen, yleensä sen vasempaan yläkulmaan.

Exlibrikset yhdistävät kirjallisuuden ja pienoistaiteen. Aihe usein kuvaa symbolisesti asioita, jotka merkin omistajalle ovat elämässä tärkeitä: ammattia, harrastuksia, kotiseutua, sukua, luontoa, elämän arvoja jne. Exlibris-taide on siksi hyvin mielenkiintoinen ja monitahoinen harrastuksen kohde.

Nämä yllä olevat tiedot on kerätty Exlibris Aboensis ry:n nettisivuilta, joilta löytyy vielä runsaasti lisää tietoa asiasta kiinnostuneille. Exlibris Aboensis tuo Vanhan Kirjan Talveen näytille suuren valikoiman erilaisia exlibriksiä. Heidän pisteellään voi keskustella ja kysellä lisätietoja exlibriksiin liittyvistä asioista. Jaossa on näytelehtiä alan harrastuksesta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Tauno Piiroinen pitää myös erillisen alustuksen aiheesta ”Naiset exlibristaiteessa”. Vuosikymmenittäin etenevässä esityksessä tuodaan esille myös lainsäädännölliset muutokset, jotka ovat edistäneet naisen asemaa. Esitys on Auditorio 2:ssa pe 7.2. klo 15.30. 

Tervetuloa kirjanomistajamerkkien kiehtovaan maailmaan!

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Raha- ja postimerkkihuutokauppa

Huutokauppalistan kohteita.
Huutokauppalistan kohteita.
Huutajat huom! Perinteiseen tapaan Vanhan Kirjan Talvessa huudetaan myös postimerkkien ja rahojen perään. Noin sadan kohteen listalla muutakin mukavaa keräiltävää, esimerkiksi kahvipakettien autokeräilykuvia.

Katso huutokauppalista täältä.

Raha- ja postimerkkihuutokaupan näyttö alkaa la 8.2. klo 11.30 Auditorio 2:ssa. Itse huutaminen alkaa samassa tilassa klo 12.00.

Tutki, harkitse, huuda!

Ps. Vanhan Kirjan Talvessa vietetään Postimerkin Päivää. Siihen liittyvää omakuvamerkkiä ja korttia on myynnissä Keski-Suomen Filatelistiseuran tiskillä. "Kuokkalan silta" -omakuvamerkin suhteen on myyntirajoitus 2 kpl / asiakas. Omakuvamerkin painos on vain 50 kpl ja kortin painos 500 kpl. Omakuvamerkin hinta on 3€ ja kortin 1€, leimattuna kortilla tai kirjeellä 5€.

Jos et pääse paikalle, niin voit tehdä tilauksen: matti.j.ranta@gmail.com.

Syömään!

Piaton ravintolasali.
Piaton ravintolasali.
Jos tulee nälkä kesken tapahtuman, apu on lähellä: aivan kirjamyyntipöytien vieressä on ravintola Piato. Vanhan Kirjan Talven kunniaksi Piato palvelee tavallista laajemmilla aukioloajoilla.

Perjantaina 7.2. on tarjolla lounasta klo 16 saakka, kahviopalvelut klo 17.30 saakka.

Lauantaina 8.2. on tarjolla lounasta klo 15 saakka, kahviopalvelut klo 16.00 saakka. 

Ruokalistan voi tarkistaa täältä.

Piaton tiloissa nautitaan myös lauantaiaamun Runousaamiainen klo 10-11!

Hyvää ruokahalua!

tiistai 21. tammikuuta 2020

Monen lajin Pauliina Vanhatalo

Pauliina Vanhatalo (kuva: Maiju Pohjanheimo)
Pauliina Vanhatalo
(kuva: Maiju Pohjanheimo)
Pauliina Vanhatalo tunnetaan monen genren osaajana. Hänen viimeisin teoksensa Tuulesta temmattu elämä (Tammi, 2019) on hänen kuudes omalla nimellä julkaistu romaaninsa. Mutta hänellä on myös alter ego Veera Vaahtera, jonka nimellä hän on julkaissut viihteellisempiä ja romanttis-humoristisia romaaneja viisi kappaletta. Näiden lisäksi Vanhatalo on kirjoittanut nonfiktiota: kaksi erittäin puhuttelevaa omaelämäkerrallista kirjaa.

Vanhatalo tulee Vanhan Kirjan Talveen kertomaan kirjailijan työstään kolmen eri lajin kirjoittajana. Erityishuomio on tietenkin uusimmassa teoksessa, mutta tilaa on myös yleisemmille kirjailijuuteen liittyville ja yleisön esittämille kysymyksille. Haastattelijana on kirjastonhoitaja Tiiu Koistinen.

Pauliina Vanhatalo Agoran Martti Ahtisaari -salissa la 8.2.2020 klo 13! Tervetuloa!

Pauliina Vanhatalon kotisivut.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

J.P. Laitisen Lume

J.P. Laitinen
J.P. Laitinen
J.P. Laitisen esikoisromaani Lume (Teos, 2019) on intensiivinen yhdenpäivänromaani, joka koostuu lähes yksinomaan päähenkilön sisäisestä monologista. Omaperäinen filosofi Henry Qualia joutuu joycemaisen kaupunkivaelluksensa aikana kohtaamaan omat sisäiset demoninsa sekä ympäröivän reaalitodellisuuden - näitä epämukavia asioita hän mieluummin pakenisi vimmaisesti virtaavaan ajatteluunsa ja suureen teoriaan, jota hän kehittelee ihmiskunnan pelastamiseksi. Mutta samalla menneisyyden julmat kummitukset ajavat häntä kohti ratkaisevaa kohtaamista, joka on romaanin hurja kliimaksi.

Lumetta on verrattu muun muassa Dostojevskin, Peter Handken ja Thomas Bernardin tuotantoon. Lume oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja tuli kilpailussa toiseksi. Kriitikot ovat kiittäneet mm. näin: "taiturillinen ja kielellisesti briljantti" (Kulttuuritoimitus), "erittäin kiinnostava ja poikkeuksellinen" (Turun Sanomat), "teksti soi kuin musiikki lukijan päässä (Uusi Suomi)."

J.P. Laitinen esiintyy Vanhan Kirjan Talvessa pe 7.2. klo 17.00 Agoran Martti Ahtisaari -salissa. Häntä haastattelee Olli-Pekka Tennilä. Tervetuloa!

Illan päätteeksi Salonkiin!

Hanna-Riikka Kuisma (kuva: Sami Kokko)
Hanna-Riikka Kuisma (kuva: Sami Kokko)
Kun perjantaina Agorassa ohjelma loppuu ja myyntipöydät peitetään, ei suinkaan vielä kannata suunnata kotiin. Suosittelemme pientä jaloittelua Seminaarinmäen kupeessa sijaitsevaan Kirjailijataloon. Siellä nimittäin alkaa klo 18.30 Salonki, eli Keski-Suomen Kirjailijoiden järjestämä kirjallisuustapahtuma.

Salongin helmikuun vieraaksi saapuu Hanna-Riikka Kuisma, jonka viides romaani Kerrostalo (LIKE 2019) on trillerin intensiteetillä vyöryvä lähiöromaani, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi. Se on koruttoman realistinen, mustan huumorin sävyttämä sukellus betonibunkkerien arkeen ja varjoihin. Hanna-Riikka Kuismaa haastattelee kirjailija Eeva Rohas

Salonkiin on vapaa pääsy. Vanhan Kirjan Talvi suosittelee!

Salonki Facebookissa.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Julkistamistilaisuus: Kiehtova kaksosuus

Kiehtova kaksosuus -kirjan kansikuvaUutuuskirja Kiehtova kaksosuus: monikkosisarusten elämää käsittelee kaksosten ja muiden monikkosisarusten elämää monipuolisesti ja moniäänisesti. Millaisia uskomuksia ja kulttuurisia kuvia kaksosuuteen liitetään? Millaista on odottaa, hoitaa ja kasvattaa kahta tai useampaa samanikäistä lasta? Miten elämänmittainen sisarussuhde vaikuttaa identiteetin kehitykseen, ja miten monikkosisarukset itse kokevat tämän suhteen? 

Mukana on myös lähipiirin – esimerkiksi puolison, isovanhemman ja lapsen – näkökulmia. Tutkitun tiedon lisäksi teokseen sisältyy runsaasti haastatteluja ja omakohtaisia kertomuksia, joissa monikkosisarukset ja heidän läheisensä pääsevät ääneen.
 
Alustukset aiheeseen pitävät:

Ulla Kumpula, YTM, Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja ja kaksosten äiti: Kaksoset itsensä ja muiden silmin.

Jouko Huttunen, KT, isyystutkija, kaksosten isä: Kaksosten vanhempana.

Tilaisuuden juontajana toimii Suomen Monikkoperheet ry:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Raisa Ojaluoto.

Tapahtuman järjestävät Vanhan Kirjan Talvi ja Suomen Monikkoperheet ry. Kirjan kustantaja on Gaudeamus.
Teosta on myynnissä luentotilaisuudessa. Vapaa pääsy.
 
Tervetuloa Agoran Auditorio 2:een pe 7.2. klo 17 kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun kaksosuudesta ja monikkosisaruudesta.

Julkistamistilaisuus Facebookissa.

Talvisodasta 80 vuotta


Pekka Visuri
Pekka Visuri
Pekka Visurin esitys "Talvisodasta 80 vuotta" perustuu kirjaan Pekka Visuri – Eino Murtorinne:
Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta1939–1940: Kiista Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiirissä (Docendo 2019).

Suomi joutui toisen maailmansodan alkuvaiheessa kovan suurvaltapolitiikan kohteeksi. Hitlerin ja Stalinin sopimuksella 23.8.1939 salaisesti määritettiin Baltian maat ja Suomi kuulumaan Neuvostoliiton etupiiriin. Saksan hyökättyä Puolaan Neuvostoliitto vaati Baltian mailta tukikohtia ja myös Suomelta rajan siirtoa Karjalan kannaksella sekä tukikohtaa Hangon alueelle. 

Kuukauden kestäneet sitkeät neuvottelut Moskovassa päättyivät tuloksetta. Neuvostoliiton hyökkäys 30. marraskuuta aloitti talvisodan, joka päättyi 13. maaliskuuta 1940. Sodan alkamisen syyt ja dramaattinen päättyminen länsivaltojen avustushankkeiden ja puna-armeijan suurhyökkäyksen tuottamassa ristiriitaisessa tilanteessa ovat askarruttaneet mieliä. Nykyisin myös Moskovan arkistot ovat käytettävissä arvoitusten ratkaisuun.

Tervetuloa Agoran Martti Ahtisaari -saliin la 8.2. klo 14 kuulemaan, mitä nyt tiedetään Neuvostoliiton ja Saksan salaisista neuvotteluista.

Professori, VTT Pekka Visuri on julkaissut useita teoksia Suomen poliittisen ja sotilasjohdon toiminnasta toisen maailmansodan aikana. 

torstai 16. tammikuuta 2020

Kirjahuutokauppa

Opetustaulu "Luostarielämää"
Opetustaulu "Luostarielämää"
Mitäpä olisi Vanhan Kirjan Talvi ilman kirjahuutokauppaa? Kirjaharvinaisuudet odottavat huutajiaan, katso kirjahuutokauppalista täältä.

Tällä kertaa listalle on saatu kirjojen lisäksi myös kuusi opetustaulua! Oheisessa kuvassa kohde numero 69.

Huutaminen alkaa Agoran Auditorio 2:ssa lauantaina 8.2.2020 klo 13.30.

Tervetuloa!

Vanhaa muotia, uusi kirja!

Säädyllistä ja säädytöntä -kirjan kansikuva.
Säädyllistä ja säädytöntä -kirjan kansikuva.
Miten muoti on muuttunut? Millä tavoin sukupuoli, sosiaalinen asema, varallisuus, ikä ja eri elämänvaiheet ovat näkyneet pukeutumisessa? Miten yhteiskunnat ja erilaiset yhteisöt ovat kontrolloineet ihmisten ulkoasua?

Vaatteet ja asusteet ovat keskeinen osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Viime syksynä ilmestynyt kirja Säädyllistä ja säädytöntä esittelee, kuinka käsitykset pukeutumisesta ovat muuttuneet ja miten ulkoasua koskevia sääntöjä vastaan on myös kapinoitu. Teos kattaa pukeutumisen historiaa 1500-luvulta aina tähän päivään saakka. Teoksen artikkelit osoittavat, että pukeutumisessa kysymys on aina ollut paljon laajemmasta ilmiöstä kuin pelkästä muodista. 


Teoksen toimittaneet Arja Turunen ja Anna Niiranen tulevat Vanhan Kirjan Talveen kirjailijavieraiksi. Turunen, FT, on dosentti ja etnologian tutkija, joka on erikoistunut mm. pukeutumisen historian tutkimukseen. Anna Niiranen, FM, on yleisen historian väitöskirjatutkija ja erikoistunut lääketieteen kulttuurihistoriaan ja pukeutumisen historian tutkimukseen. Molemmat ovat Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen tutkijoita.

Uutta tutkimustietoa pukeutumisen historiasta tarjolla Agoran Martti Ahtisaari -salissa pe 7.2.2020 klo 13.30! Tervetuloa!