lauantai 7. joulukuuta 2019

Maria Laakso klassikkoja taltuttamassa

Maria Laakso (kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto)
Maria Laakso (kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto)
Maria Laakson tietokirja Taltuta klassikko (Tammi, 2019) tomuttaa pölyhuiskallaan kansakunnan kaapinpäällisiä, jonne on vuosikymmenten kuluessa kertynyt pölyinen klassikko jos toinenkin. Teoksessa suomalaiset klassikot Kalevalasta Sudenmorsiameen ja Työmiehen vaimosta Tuntemattomaan sotilaaseen laitetaan kuriin ja järjestykseen kepeällä humoristisella tyylillä. Varoituksen sana – viihtymisen ohella saattaa vaivihkaa sivistyä.

Ensisijaisesti nuorille suunnattu tietokirja ei saarnaa klassikkojen lukemisen tärkeydestä, vaan kaivaa esiin kiinnostavia tulkintoja ja nykyaikaisia tulokulmia klassikoiden maailmaan. Vaikka Laakso on siviiliammatiltaan kuivakka kirjallisuudentutkija, on hänen periaatteensa, että klassikoita ei tarvitse kumartaa ja kunnioittaa. Klassikoita saa rakastaa ja vihata, niille saa nauraa ja niiden klassikkoaseman saa kyseenalaistaa. Klassikot kestävät kohtelun myös ilman silkkihansikkaita.

Entä mitä mieltä nuoret lukijat ovat Laakson uutuuskirjasta? Sekin selviää, sillä haastattelijoina toimivat Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoululaiset Salka Rauvola ja Tuovi Salo.

Tule siis lauantaina 8.2. klo 12 Agoran Martti Ahtisaari -saliin ottamaan klassikoita haltuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti