keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Kvanttiaakkoset – uudenlainen kirja kvanttilaskennan opiskeluun

Teiko Heinosaari
(kuva: Jyväskylän yliopisto)
Ensimmäinen suomenkielinen kvanttifysiikan oppikirja
ilmestyi jo vuonna 1931, samoihin aikoihin kuin ensimmäiset englanninkieliset ja saksankieliset kvanttifysiikan oppikirjat.

Kvanttifysiikka oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä tieteellisistä vallankumouksista ja sillä oli laajoja vaikutuksia monilla eri aloilla. Sadan vuoden aikana kvanttifysiikka on ollut tiiviin tutkimuksen kohteena ja sen sovellusalueet ovat lisääntyneet. 2000-luvulla kvantti-informaatio ja kvanttilaskenta ovat olleet laajan mielenkiinnon kohteena. Kvanttitietokone tulee vastaan uutisissakin vähän väliä.

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa on tehty uudenlainen kvanttilaskennan oppikirja, joka käyttää hyväkseen TIM-oppimisalustaa. Kvanttilaskennan aakkoset on kolmesta osasta koostuva kokonaisuus, jossa käydään läpi kvantti-informaation ja -laskennan perusperiaatteita. Interaktiivisten harjoitusten avulla opiskelija pystyy omaksumaan kvanttilaskennan taitoja. Kurssikokonaisuus ei edellytä esitietoja.

Kvanttilaskennan professori Teiko Heinosaari esittelee tätä uudenlaista kvanttilaskennan oppikirjaa. Yleisö pääsee kokeilemaan harjoituksia kännyköillään tai tableteillaan. Tämä esitys avaa Jyväskylän yliopiston tutkijoiden perjantai-iltapäivän ohjelmaosion. Joten tervetuloa 9.2. klo 13 Martti Ahtisaari -saliin. 

Kvanttilaskennan aakkoset -kirjan logo



perjantai 19. tammikuuta 2024

PERUTTU SAIRASTAPAUKSEN VUOKSI!!! JP Koskinen: Taivaan vartijat sekä Hugo ja hirmuinen ihmisbakteeri

Tämä esitys on valitettavasti peruttu sairastapauksen vuoksi.





JP Koskisen tuotanto on laaja, ja palkintojakin on kertynyt runsaasti. Hän on julkaissut mm. historiallisia romaaneja, fantasiaa, lastenkirjoja, rikosromaaneja, tietokirjoja ja novelleja ja on monen lukijan suosikkeja.

Lauantaina keskustellaankin sekä romaanistaan Taivaan vartijat että lapsille suunnatusta teoksestaan Hugo ja hirmuinen ihmisbakteeri. Minkälaista on olla näin monen eri genren kirjoittaja? Onko Koskisen vuorokaudessa enemmän tunteja kuin meillä muilla?

Taivaan vartijat on suositun Ristiretki-saagan neljäs ja viimeinen osa. Vuonna 1187 Albert Canmore suuntaa Tyyroksesta Ranskaan ja Englantiin etsimään pelastajia Pyhälle maalleen. Eeppiseen seikkailuun ilmestyy maineikas soturi, Rikhard Leijonamieli. Kuinka temppeliherrojen mahdille ja Jerusalemin valtakunnalle käy? 

Entä mitä tapahtuu, kun Hugo-koira saa ihmisbakteerin? Eräänä aamuna Hugon ystävät huomaavat, että hän käyttäytyy omituisesti, ihan kuin ihminen. Ja koirien maailmassa siitä ei voi syntyä kuin mukaansatempaava seikkailu.

JP Koskista kuullaan lauantaina 10.2. klo 16 Martti Ahtisaari -salissa. Haastattelijana on Katri Alatalo. Tervetuloa kuulolle!

Tämä esitys on valitettavasti peruttu sairastapauksen vuoksi.



JP Koskinen (Kuva: Like Kustannus)






tiistai 16. tammikuuta 2024

Kuolleita kirjailijoita ja Museorunoja

Matti Pulkkinen Oriveden opistolla vuonna 1980.
Kirjallisuuden lisäksi Vanhan Kirjan Talvessa pääsee nauttimaan myös visuaalisemmasta taiteesta. Kirjailija Jouni Tossavainen pystyttää Agoran aulaan valokuvanäyttelyn, jossa on kuvia edesmenneistä kirjailijoista. Näitä vanhoja filmiajan otoksia täydentävät uudet valokuvarunot työnimellä Museorunoja. Näyttely on esillä koko Vanhan Kirjan Talven ajan.

Lauantaina 10.2. klo 13.00 Martti Ahtisaari -salissa Tossavainen kertoo näyttelyyn liittyvästä valokuvarunojen kokoelmasta Näköala Haminavuorelle (Aviador 2022) ja romaanista Venäjän metsästäjät – Eräurheilua Kominmaalla (Aviador 2023). Haastattelijana toimii Vesa Tompuri.





Jouni Tossavainen
(kuva: Pentti Vänskä)

maanantai 15. tammikuuta 2024

Angelika ja kuumat paikat -nukketeatteriesitystiiseri

Kuva: Matti Vahtera

Osittain Vanhan Kirjan Talven kanssa samaan aikaan järjestetään Jyväskylässä myös Seminaarinmäen nukketeatterifestivaali. Saamme sieltä harvinaiset vieraat tapahtumaamme: viihdekirjallisuuden kuningattaren Angelikan työryhmineen.

Lauantaina 10.2. Agorassa nähdään maistiainen aikuisten nukketeatteria, kun Angelika ja kuumat paikat -esityksen nukketeatteritaiteilijat Merja Pöyhönen ja Timo Väntsi sekä itse Angelika-nukke saapuvat Mattilanniemeen esiintymään ja kertomaan teoksen syntyprosessista. Angelika ja kuumat paikat -nukketeatteriesitys on romantillis-viihteellinen, kutkuttava, kyseenalainen ja paljon muutakin! Kaikkien yli 15-vuotiaiden kannattaa siis saapua Martti Ahtisaari -saliin klo 11.30. 

Näytteilleasettajat 2024

Kovin olisi tyhjää hyllyissä ja aulassa ilman näytteilleasettajia, mutta onneksi meillä on mukana monia luottotuttuja ja uusia tuttavuuksia.

Tänä vuonna Agoran aulaan saapuvat antikvariaatit:


Mukana ovat myös kirjakaupat ja kustantamot, joiden kirjailijoita nähdään myös ohjelmassa:


Ja pitkä yhteistyö jatkuu myös seurojen ja muiden toimijoiden kanssa, joiden osaamista on nähtävissä Agoran aulassa:

Runopaja

Runoilija ja sanataideohjaaja
Eeva Vänskä

Kiinnostaako runojen kirjoittaminen? Vanhan Kirjan Talvessa sinun ei tarvitse olla vain kirjallisuuden vastaanottajana, vaan myös aktiivisempi osallistuminen onnistuu.

Eeva Vänskä tulee pitämään Vanhan Kirjan Talveen sanataidepajan, jossa kuulemme aluksi entropiasta, jonka jälkeen pääsee kokeilemaan paria kirjoitustehtävää. Oma muistivihko mukaan! Kaikki kirjoittajat ovat tervetulleita Runopajaan!

Ja mitä se entropia on? Se selviää lauantaina 10.2. klo 13 Agoran Auditorio 3:ssa.


sunnuntai 14. tammikuuta 2024

Olkaa hyvät ja huutakaa!

Vanhan Kirjan Talvessa on jo pitkät perinteet järjestää kirjahuutokauppa sekä postimerkki- ja rahahuutokauppa. Niinpä tänäkin vuonna keräännymme lauantaina Auditorio 2:een aarteiden äärelle.

  • Lauantaina pääsee avaamaan ääntään klo 11 postimerkki- ja rahahuutokaupalla, huutokauppaluettelo täällä.
  • Kirjahuutokauppa järjestetään klo 12.30 alkaen, huutokauppaluettelo täällä.
  • Huutokaupattaviin kohteisiin pääsee tutustumaan ennen tilaisuuksien alkua. 

Maksuvälineinä ovat käteinen ja pankkikortti. 

Raha- ja postimerkkihuutokaupan kohteita.


Kirjahuutokaupan armeijaosastoa.


Kirjahuutokaupassa on myytävänä
mm. J.V. Snellmanin tuotantoa.


Muista myös käydä postimerkki- ja raha-asiantuntijoiden päivystyspisteellä. Paikalliset seurat Keski-Suomen Filatelistiseura sekä Keski-Suomen Numismaatikot arvioivat maksutta postimerkkejä ja rahoja koko tapahtuman ajan. Onko sinulla hallussasi aarre?

Keski-Suomen Filatelistiseuran osastolla vietetään Postimerkin päivää: sitä juhlistetaan julkistamalla omakuvamerkki (tehty 50 + 50 kpl) ja postikortti Jussi Murtosaaren kuvaamalla kuningaskalastajalla. 

Etusivulle

Perjantain ohjelma

Lauantain ohjelma

perjantai 12. tammikuuta 2024

Harry Lönnroth: tarunhohtoinen ritaritrilogia


Keskiaika, ritari-ihanteet ja runous! Kuningas Arthurin pyöreänpöydän ritarikertomukset tavoittivat Pohjolan keskiajalla.

Mannermainen ritarirunotrilogia Eufemian laulut on käännetty vihdoin suomeksi. Keskiaikainen merkkiteos on klassikko ja maailmankirjallisuutta.

Perjantaina klo 15 kuulemme siis ritarien ajasta, kun suomennosta esittelee Martti Ahtisaari -salissa professori Harry Lönnroth. Haastattelijana on keskiajan tutkija Susanna Niiranen. Esitys on osa Jyväskylän yliopiston tutkijoiden ohjelmaosiota. 

Tervetuloa heittäytymään mukaan vuosisatojen takaiseen seikkailuun!


Kuva: Pixabay



Antti Laine: urheilujournalismista avoimesti



Mitkä legendaariset sanat Pekka Tiilikainen lausui radioaalloille vuonna 1938 MM-latujen äärellä Lahdessa? Millaista ihmiskuvaa urheilujournalismissa on luotu? Miksi urheilu kiinnostaa kuluttajia?

Näihin ja lukuisiin muihin urheilukansaa kiinnostaviin kysymyksiin pureudutaan suomalaista urheilujournalismia tarkastelevalla verkkosivustolla. Kyse on vertaisarvioidusta, mutta populaariin muotoon puetusta akateemisesta tietopankista, joka on verkossa kaikille avoimesti saatavilla. Sivusto sisältää alan tutkimukset kokoavan bibliografian ja tietoa muun muassa urheilujournalismin historiasta, ominaispiirteistä sekä kiinnostavimmista ilmiöistä.

Vanhan Kirjan Talvessa kuullaan tänä vuonna yhteistyökumppanimme Jyväskylän yliopiston tutkijoita. Perjantaina tutkijoiden vaikuttavaan kaartiin kuuluu klo 14 Martti Ahtisaari -salissa esiintyvä Antti Laine, joka esittelee laaja-alaisesti urheilujournalismiin pureutuvaa teosta.

Kuva: Pixabay


torstai 11. tammikuuta 2024

Tapani Bagge: Hallin Hurja

Kuva: Timo Ahola. Aviador.
Lauantaina tapaamme myös Aviador kustannuksen kirjailijoita. 

Tuottelias ja lukijoiden kestosuosikkeihin kuuluva Tapani Bagge on kirjoittanut mm. rikoskirjallisuutta sekä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Vanhan Kirjan Talvessa hän kertoo Hallin Hurja -teoksestaan, dekkarikirjallisuudesta ja Hämeenlinna-noirista. 

Hallin Hurja vie lukijan 1800-luvun Kuorevedelle: naistennaurattajana ja hevosmiehenä tunnettu Hallin Janne päätyy rikoksen tielle. Lopulta hänet tuomitaan ajan mukaisesti maastakarkotukseen, mutta hänpä onnistuu pakenemaan ja seikkailunsa jatkuvat Pohjois-Amerikassa saakka.

Tapaamme Baggen lauantaina klo 15 Martti Ahtisaari -salissa (Auditorio 1). Haastattelijana toimii Vesa Tompuri Aviadorilta. Tervetuloa mukaan!  

maanantai 8. tammikuuta 2024

Kirjailijapaneeli: Juha Itkonen, Maria Peura, Joonatan Tola

Vanhan Kirjan Talvi ja Jyväskylän Talvi satutaan järjestämään samaan aikaan, joten otimme tilanteesta jälleen ilon irti ja järjestämme yhteistyössä kirjailijapaneelin perjantaina klo 17. Työväen kulttuuritapahtuma Jyväskylän Talvi tukee Vanhan Kirjan Talvea.

Kuva: Laura Malmivaara, Otava 2015
Tänä vuonna paneelikeskustelun teemana on perhe, jota monet kirjailijat ovat käsitelleen eri näkökulmista. Paneelissa on tänä vuonna mukana Juha Itkonen, Maria Peura ja Joonatan Tola. Paneelia juontaa Eila Tiainen. 

Palkittu kirjailija Juha Itkonen on käsitellyt perhettä useissa teoksissaan. Esimerkiksi Kohti-romaanissaan (2007) hän kuvaa kahta sukupolvea ja hajonnutta perhettä. Kaikki oli heidän -romaanissaan (2021) keskusteluun nousevat isät ja pojat, miehet ja maailmanloppu. Itkosen ilmauksessa on sekä iloa että haikeutta - kuten perheissäkin. 

Kuva: Marjo Tynkkynen/Blindspot Photo Oy, Otava 2022
Kirjailija ja dramaturgi Maria Peura on käsitellyt myös perhettä eri lähtökohdista. Perhe vilahtaa monien hänen tekstiensä, mm. Antaumuksella keskeneräinen. Kirjailijan korkeakoulu -teoksen (2012), taustalla. Uusi romaaninsa Esikoinen (2023) on vavahduttava ja omakohtainen teos lapsen sijoittamisesta pois kotoa. Kuvaus luo rehellisen valon kohti perhettä, traumoja ja selviytymistä. 

Joonatan Tolan esikoisteos Punainen planeetta (2021) kertoi isästä ja pojasta, joka halusi oppia tuntemaan hänet. Uusi teos Hullut ihanat linnut (2023) oli traaginne kasvukertomus, jossa yhdistyvät menehtyneen isän, pyörätuoliin joutuneen äidin ja huostaanottouhan ilmapiirit. 

Kuva: Jyri Keronen, Otava 2020

Logo: Jyväskylän Talvi