keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Juhlalliset avajaiset

Vanhan Kirjan Talvi järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Tapahtuma vakiinnutti saman tien paikkansa ja siitä tuli bibliofiilien odotettu juhlahetki keskelle kylmintä talvea. Vahva järjestämistahto ja pitkät perinteetkään eivät kuitenkaan mahtaneet mitään maailmanlaajuiselle pandemialle, joten vuosina 2021 ja 2022 Vanhan Kirjan Talvea ei voitu järjestää.

Tapahtumaperinne ei kuitenkaan tähän katkennut, vaan kohta saamme viettää Vanhan Kirjan Talvea 30. kerran. Juhlallisen lukeman vuoksi olemme kutsuneet paikalle arvovaltaisia vieraita.

Jyväskylän kaupungin kulttuuripäällikkö Mari Aholainen tulee avaamaan tapahtumamme klo 12. Kaupunki on yksi tärkeimmistä tapahtuman tukijoista, lähtien jo siitä, että Vanhan Kirjan Talvi järjestettiin vuosikymmenien ajan kaupungin tiloissa pääkirjasto-kansalaisopisto-rakennuksessa. 

Aholaisen avaussanojen jälkeen annetaan puheenvuoro ministeri Kalevi Kivistölle. Keski-Suomen läänin maaherranakin toiminut Kivistö oli Vanhan Kirjallisuuden Ystävät ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, ja oli siten rakentamassa tapahtuman kivijalkaa. Kivistöä jututtaa toimittaja Eila Tiainen.

Luvassa siis ylevää tunnelmaa Martti Ahtisaari -salissa pe 10.2. klo 12 alkaen, tervetuloa!


Kalevi Kivistö - liian hyvä poliitikoksi? -kirjan kansi.
Kivistö-kirja vuodelta 1996
eli suunnilleen VKY-pj-ajalta.


Etusivulle


Perjantain ohjelma


Lauantain ohjelma




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti